Tuliainen

Sunnuntaina 14.5. Next Library -epäkonferenssin opintomatka tehtiin IT Cityyn Katrinebjergissä. Peter Gall Krogh esitteli CAVIn ja Innovation Labin toimintaa. Peter on arkkitehti ja professori Arkitektskolen Århusissa.

IT Cityn toiminta Katrinebjergissä perustuu avoimeen yhteistyöhön julkisrahoitteisen tutkimuksen ja yksityisten yritysten kesken. Århusin yliopiston tietojenkäsittely- ja informaatiotieteiden laitos harjoittavat tutkimusta Katrinebjergissä sekä myös media- ja multimediaopintojen osalta.

Alexandra-instituutti on tutkimukseen keskittynyt osakeyhtiö, joka linkittää kaupalliset toimijat ja julkiset organisaatiot yhteen sekä luo uusia liiketoimintamalleja. Instituutti ei tavoittele rahallista voittoa kaupallisille toimijoille vaan tietopääomaa. Instituutti toimii eräänlaisena porttina IT Cityyn ja pyrkii löytämään suhteita nykyisten ja uusien toimijoiden välille.

Vierailimme ensimmäiseksi Innovation Labissä, joka perustuu kokeelliseen tietojenkäsittelyyn. Rakennuksessa työskentelee mm. arkkitehtejä, antropologeja, sisustussuunnittelijoita, insinöörejä ja IT-suunnittelijoita.

InteractiveSpaces on poikkitieteellinen tutkimuskeskus (perustettu 2003), joka yhdistää arkkitehtuurin, tekniikan ja tietojenkäsittelytieteen luoden uusia käsitteitä ja malleja interaktiivisille tiloille. Keskus koostuu yliopistokampuksesta, IT-alueesta, INCUBA-tiedepuistosta sekä lukuisisten yritysten toimitiloista. Keskusta pyörittävät Århusin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos ja Arkitektskolen Aarhus. Keskuksen projekteja koordinoi Alexandra-insituutti.

Peterin mukaan InnovativeSpacesin viimeisimmät tutkimukset on tehty työpaikoilla, kouluissa, museoissa ja – erityisesti – kirjastoissa. Pyrkimyksenä on sulauttaa tietotekniikka näkymättömästi osaksi tilaa, tilan käyttöä ja sosiaalista toimintaa tehostavasti. Useimmat projektit ovat puolittain julkis- ja puolittain kaupallisrahoitteisia.

Peter kuvaili seuraavia projekteja:

Wisdom Wells	Wisdom Well on interaktiivinen lattiapinta, kooltaan 3 x 4 metriä. Se on luo opettajille ja opiskelijoille uuden tavan hahmottaa ja hyödyntää oppimista. Lattiapinta tunnistaa sen päälle asetetut esineet, sekä opiskelijat painon ja lämmön perusteella.
Interactive Masterpiece in the Aarhus Festival	AudioMove-esitys “Korridor” oli Århusin festivaaleilla järjestetty näytelmä, jossa osallistujien oli itse mahdollista ottaa esitykseen osaa mobiililaittein.
Tagging the City	Århusin festivaaleilla InteractiveSpaces esitteli 2D-viivakoodin käyttöä kaupunkitilassa.

Petteri Ponsimaa
Helsingin kaupunginkirjasto

Hjørringin kirjaston ympäri kiertää paksu, punainen lanka. Se kurkottelee uteliaana yli hyllyjen, rullaa rohkeasti pitkin lattiaa ja ojentautuu auttavaisena tiskille. Hjørringin kirjaston johtaja kertoi, että henkilökunta olisi halunnut punaisen langan kiemurtelevan myös kirjaston seinien ulkopuolelle ja kadun yli. Näin koko paikallisyhteisö olisi kokonaisuudessaan kuulunut ikään kuin samaan verenkiertoon, ja kirjasto olisi jäänyt sen keskelle kaikkea ”ruokkivana sydämenä”, sieltä lähdetään ja sinne palataan.

Punainen lanka rajaa Hjørringin pienen kaupungin keskelle, teollisuusalueiden, toimistojen ja asuintalojen viereen, eräänlaisen ”mansikkapaikan”. Kirjaston johtaja Børge Søndergård lainasi Jan Gehlin sanoja: modernit kaupungit ovat kadottaneet elämän, joka jää talojen väliin. Gehlin sanojen mukaan liikumme jatkuvasti ainakin 50 km/h ja samalla vauhdilla rakennamme pelkoa ja epävarmuutta kaupunkeihimme. Emme osaa enää mukautua esim. keskiaikaisen kaupungin pohjakaavaan olennaisesti kuuluneisiin nurkkauksiin, reunoihin, katkeileviin katuihin, yllättäviin mutkiin. Gehl haluiasi löytää uudestaan ihmisenkokoisen ”epäruutukaavan”, sen että tilaan ja kaupunkiin voisi orientoitua lähtökohtana oma ruumiillisuus, sen ”tarkoituksenmukainen epäsymmetria” ja ”intuitiivinen ympäristöön kiinnittyminen”.

Hjørringin kirjastossa saa käyttää muutakin kuin päätään. Siellä on ymmärretty, että opimme muutenkin kuin lukemalla kirjoista – koskettamalla, kokeilemalla, liikkumalla tilassa, löytämällä onnekkaita sattumia kuin assosiaatioketjuja, keskustelemalla kuin ajatuksia tunnustellen… Hjørringin kirjastossa ei rajata, suljeta tai eroteta, vaan luodaan yhteyksiä, kokonaisuuksia, organismeja. Koko kirjasto on avointa tilaa. Se jakautuu soppeihin, vyöhykkeisiin ja nurkkauksiin, joilla on selkeästi oma identiteettinsä. Kirjaston ”virallinen” pohjakaava on piirretty elimistön muotoon: jokaisella alueella on oma tehtävänsä, jotta kokonaisuus hengittäisi.

Tila ei siis ole kuollut, vaan yhtä elävä kuin asiakkaansa. Tila on työkalu kehitykseen, oppimiseen ja oivallukseen. Asiakkaat voivat jättää siihen oman jälkensä ottamalla osaa kirjojen kierrätykseen, erilaisiin työpajoihin, näyttelyihin ja projekteihin, liikuttamalla magneetteja, liukumalla mäkeä, piirtämällä taululle…. Lasten vyöhykkeellä voi yrittää mahduttaa itsensä erikokoisten aukkojen läpi ”kirjahiekkalaatikolle”. Avoimesta tilasta on erotettu pieniä ”valoluolia”, joissa esitellään näyttelyiden ja täsmäinfojen avulla aihekokonaisuuksia, ajankohtaisuuksia, arveluttavuuksia. Luolien suut muistuttavat epäsäännöllisyydessään vaikka sydämen tai vatsalaukun muotoa. Pitkä portaikko johtaa kaareutuvaan oviaukkon ääreen, jossa on tv-ruutu. Ruudulla liikkuu lähikuva punaisesta suusta: henkilökunta on videoinut lempirunojaan asiakkaiden katseltavaksi ja kuunneltavaksi. 

Asiakkaiden huomio pyritään kiinnittämään aineistoon suorin ja epäsuorin keinoin. Sisällöt ja mediat eivät makaa hyllyssä, vaan niillä on koristeltu kirjastotilaa. Ne eivät ole ”käsiteltävänä”, vaan löydettävissä, siinä ihan lähellä. Yksi suuri seinämä on täynnä ”kirjakauppahyllyjä”, joista lehdet ja kirjat katselevat asiakasta kasvopuoli ylöspäin. Hjørringin kirjastoon ei ole hankittu lajittelevaa palautusautomaattia. Sen sijaan lähellä sisäänkäyntiä on ”parkkialue”, jonka kirjakärryihin ja aineistoautoihin asiakkaat voivat itse lajitella palautuksensa – sekä samalla nähdä, mitä muu kaupunki lukee juuri nyt. Myös varaukset asiakkaat noutavat itse hyrrämäisestä varaushyllystä. 

Jutellessani lastenvyöhykkeellä työskentelevän Tone Lundenin kanssa tulee ilmi, että Hjørringin kirjastossa eri ikäryhmät viihtyvät toistensa kanssa ja niille varattujen tilojen rajoja on pyritty tietoisesti hämärtämään. Nuorten vyöhyke muistuttaa vanhanaikaista, englantilaista kirjastoa raskaine huonekaluineen, pitkine pöytineen ja vihreine lamppurivistöineen, vanhemmat saavat taas vaikka maata pyöreissä nojatuolipesissä, jotka on upotettu seinään. Ihmisen eri iät ovat läsnä jokaisessa tilassa. Ja ratkaisu on kuulemma ollut toimiva – nuoret ovat palanneet kirjastoon eivätkä vanhat ole sitä jättäneet. Palvelutiskin kyljessä, keskellä kirjastoa lukeekin kissankokoisin kirjaimin ”Welcome”, ja sen merkityksen ymmärtää kai ikään katsomatta meistä jokainen. Varmuuden vuoksi on tiskin päällä vielä suuri soittokello…ja henkilökunnan työtilasta, läpinäkyvän seinän läpi, suora katseyhteys kirjastoon.

Virve Miettinen Helsingin kaupunginkirjasto