IceCamp 2010 – Tiina Tarvonen

Tiina kraaterin äärellä

Juhannusta edeltävällä viikolla osallistuin osana Suomen ”delegaatiota” Library Camp –kokoukseen Reykjavikissa, Islannissa. Leiri koostui kahden päivän tiiviistä työskentelystä. En-simmäisenä leiripäivänä tutustuimme toisiimme ja leirityöskentelyyn erinomaisten fasilitaatto-reidemme opastuksella ja monien kokousleikkien rentouttamina. Lisää rentoutta toi alkuillan työskentelyn katkaissut lilluminen kuumissa lähteissä, tosin kirjastoasiaa sielläkin puhuttiin!

Leirin aiheena oli kirjaston tulevaisuuden haasteet. Leiriä suunnitellut ryhmä oli valinnut 11 haastetta, jotka leiriläiset karsivat kuuteen. Tämän jälkeen jakauduttiin kuuteen ryhmään, joista kukin työsti yhtä haastetta eteenpäin. Minä kuuluin fyysisen ja virtuaalisen kirjaston yhdistämistä pohtineeseen ryhmään.

Ryhmätyöskentely oli antoisaa. Oli mielenkiintoista ja jotenkin helpottavaa huomata, että kaikissa Pohjoismaissa mietimme samoja kirjastoalan haasteita ja ratkaisuehdotuksemmekin ovat aika samansuuntaisia. Kaikki kuusi työryhmää tekivät työskentelystään kirjallisen dokumentin, mutta työskentelyn tulokset jokainen ryhmä esitti maustettuna sopivalla määrällä luovaa hulluutta! Oma ryhmäni kertoi tarinan, jossa kerran kauan, kauan sitten fyysinen ja virtuaalinen kirjasto olivat kaukana toisistaan, kunnes kirjastonhoitajat suuressa viisaudessaan päättivät yhdistää nuo kaksi. Esitimme tarinamme näytelmänä, johon sisältyi myös käytännön esimerkki siitä, miten islantilaisen kollegamme maahanmuuttajanaisten tarinapiiri voitaisiin muuttaa virtuaalisen ja fyysisen yhdistelmäksi. Missään muussa koulutuksessa, kokouksessa tai seminaarissa, johon olen osallistunut, ei ole naurettu niin paljon kuin Islannin kirjastoleirin ryhmätöitä esitettäessä!

Leirin jälkeen osa meistä lähti vielä luontoretkelle tutustumaan geysir-puistoon, kultaiseen vesiputoukseen sekä mannerlaattojen halkeamaan. Tulivuoristakin retkellä kuulimme. Sitä kuuluisaa tuhkaa en kuitenkaan nähnyt muuta kuin matkamuistomyymälästä ostamassani lasipurkissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: