Marja-Liisa Komulainen: Campissa fasilitaattorina

#Camp Oslo 24.-26.9.

Sain osallistua tähän tällä erää viimeiseen campiin Oslossa fasilitaattorin ominaisuudessa. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta campeista. Olin  ainoastaan seuraamassa lopputuloksia eli hienoja esityksiä ensimmäisessä ”harjoituscampissä” Helsingissä.

Olin jokseenkin epävarma lähtemisestä mukaan fasilitaattoriksi, koska tuntumaa tähän menetelmään ei ollut. Toisaalta kollegat Kympistä kannustivat lähtemään, koska juuri menetelmä sisällön lisäksi tuntui minusta kiinnostavalle. Tällä kertaa Oslon tiimi oli voimakkaasti suunnittelussa mukana ja oli mielenkiintoista nähdä ns. storyboardin eteneminen pikku hiljaa aikataulutetuksi suunnitelmaksi. Oslossa oltiin kovasti innostuneita palvelumuotoilusta niin kuin meilläkin. Uutta Deichmansken kirjastoa on suunniteltu käyttäen näitä meillekin osittain tuttuja menetelmiä, jossa palveluita tarkastellaan asiakasnäkökulma edellä. Oslon campin suunnittelussa yhdistyivät siis palvelumuotoilun ja århusilaisten menetelmät ja lopputulos oli melkoinen paketti erilaisia työskentelytapoja, joilla päästiin kohti luovaa prosessia ja toisaalta konkretisointia.

Tavoitteena oli luoda pohjaa yhteispohjoismaiselle strategialle. Strategiaryhmä, jossa Helsingin jäsenenä toimi Saara Ihamäki, oli antanut työskentelyn pohjaksi 11 haastetta, joista 5 valittiin campin käsiteltäväksi.  Osallistujista muodostettiin 5 ryhmää, jotka toimivat koko campin ajan yhdessä fasilitaattoreiden ohjauksessa. Työtä vietiin eteenpäin fasilitaattorin näkökulmasta suunnitelman eli storyboardin mukaan. Osallistujille eri vaiheet tulivat yksi kerrallaan, jolloin tarkoitus oli keskittyä kulloinkin esillä olevaan fokukseen. Eri vaiheet etenevät nopeaan tahtiin ja välillä ”irrotellaan” yhdessä.

Oli mielenkiintoista nähdä, miten ajatukset lähtevät lentoon ja yhtäkkiä asiat tiivistyvät ja saavat muodon. Kaaoksesta syntyy järjestys ja yhteinen näkemys. Lopputuloksena vielä luova toteutus, jolla näkemys konkretisoidaan, mahtavaa yhteispeliä! Menetelmä ei ole helppo ja vaatii ohjaajilta tarkkaa suunnittelua ja harjoittelua. Mikään ei tapahdu itsestään, vaikka se osallistujista saisikin sille tuntua. Jokaisen panos on tärkeä lopputuloksen kannalta.  

Suunnittelutiimi toimi tiiviisti sekä etukäteen että campin aikana ja työtä reflektoitiin sen edetessä. Pohjoismainen strategia sai hyvät eväät. Nähtäväksi jää, mitä sieltä syntyy ja mitä me täällä Helsingissä voimme tehdä sen eteenpäin viemiseksi.

Viimeisen päivän tutustumiskohteista mieleenpainuvin oli Nobelin rauhanmuseo ja sen mielettömän hienot ja kekseliäät näyttelytekniset ratkaisut esillä olleessa Gandhi -näyttelyssä. Rauhan ajatus oli koskettavaa ja käsin kosketeltavaa.

Teksti: Marja-Liisa Komulainen/ Helsingin kaupunginkirjasto
Kuvat: Marja Hjelt ja Jani Keränen/ Helsingin kaupunginkirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: