Virve Miettinen: Palaute oli ”tuloutetta” Campissa

#Camp Oslo 24.-26.9.2012

Oslon Campista 24.-25.9 ei löytynyt oppitunteja, saati suuria guruja, jotka olisivat antaneet suoria vastauksia strategiaryhmän leiriläisille listaamiin ”häijyihin ongelmiin”. Sen sijaan Camp oli kokeilu siitä, mitä syntyy kun eri maista tulevien, toisilleen tuntemattomien kirjastolaisten osaaminen päästetään irti.

Omasta näkökulmastani Campissa on kyse siitä, millaista voi parhaimmillaan olla ihmisten yhdessä tekeminen ja miten eri tavoin tulevaisuuden kirjastoa voi toteuttaa. Joku tietenkin sanoisi, että Camp on pelkkää puuhastelua. Ehkä – puuhastella ja samalla oppia yhä enemmän. Jopa niin paljon, että joskus puuhailemisesta syntyy ihan oikeita tuloksia. 

Oppiminen oli Campissa jaettua, elämyksellistä ja hauskaa. Emme olleet mukana ”näyttelyesineinä”, emmekä edes asiantuntijoina. Olimme tekemässä ja kehittämässä yhdessä jotakin tuntematonta – ja se piti saada valmiiksi dead lineen mennessä, tai muuten ei saanut lounasta! Camp ruokki ajatusta alhaalta ylös, meidän ”tavallisten kirjastolaisten”, taidoista rakentuvasta tulevaisuuden kirjastosta.

On vaikea olla mälsä, nyreä tai ikävä, jos pääsee aina välillä pussihyppelemään, etsimään aarretta, vetämään köyttä tai kuljettamaan kanamunaa ruokalusikassa. Campissa työ oli aikuisten leikkiä ja siihen sai suhtautua intohimoisesti.

Otin aikaa. Noin kolme minuuttia  – siinä aikaraja ennen kuin ensimmäinen nauru raikui Leangkollenin konferenssikeskuksen vuonomaisemissa. Nopeasti huone täyttyi puheesta, joka ei ehkä ulkopuoliselle avaudu. On koodausta, partneroitumista, ytimen etsimistä ja brändäystä. Mutta se oli helppo tajuta, että Campissa kirjastolaiset nauravat usein.

No mutta, leikki sikseen. Työskentely Campissa oli tarkoin aikataulutettua. Työryhmät keskittyivät aina yhteen ongelmaan kerrallaan ja ratkaisun löytämiselle oli annettu selkeä dead line. Kukaan ei kirjoittanut ylös listaa työtehtävistä, jotka pitäisi tehdä palaverin jälkeen. Ne tehtiin ”tässä ja nyt”. 

Campissä käytetiin paljon palvelumuotoluista ja uusista ryhmätyöskentelyn muodoista tuttuja menetelmiä. Vaikka leireily vaikutti helpolta ja keveältä, oli kaiken takana kuitenkin tarkasti käsikirjoitettu suunnitelma. Campin vetäjä ja fasilitaattorit pitivät tiukasti kiinni siitä, että jokainen ryhmä suoriutui annetuista tehtävistä kunnialla eteenpäin.

Ryhmäkuri ei ollut sellaista kuin armeijassa – kaukana siitä – mutta tiettyä sudenpentuhenkeä kaikki vaalivat. Mielipiteisiin ja ehdotuksiin suhtauduttiin mieluummin asenteella ”Kyllä!…mutta” kuin ”Ei ole resursseja, eikä aikaa”. Ryhmädynamiikan hiominen synnytti ”Aina valmiina” –mikroilmaston koko Camppiin.

Pitsausten ja esiintymisten kautta saatiin palautetta muilta ryhmiltä omasta edistymisestä. Ja huh! Se jännitti. Mutta palaute vei eteenpäin. Tämän työtavan juurruttaisin mieluusti työarkeen, joka jatkuu Campin jälkeenkin. Palaute on parhaimmillaan ”tuloutetta” – se ei kaivele menneitä, vaan tuuppaa hyvään liukuun eteenpäin.

Teksti: Virve Miettinen/ Helsingin kaupunginkirjasto
Kuvat: Jani Keränen ja Marja Hjelt/ Helsingin kaupunginkirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: